Minulla on kymmeniä rullia filmiä kuvattuna, kehitettynä ja skannattuna, mutta silti en osaa laittaa niitä minnekään esille. Ennen kuvasin koko ajan, ja puolihutaistukin kuva oli jotain, jonka polleana laitoin esille irc-galleriaan tai vastaavaan. Okei, kuvaan edelleen koko ajan - nyt ne vaan jäävät digitaaliseen pöytälaatikkoon kovalevyä tukkimaan, tai kirjaimellisesti pölyttymään negatiivikansioihin. Pelkään hurjaa mustaa kameraa ja sen mahdollisuuksia, ajattelen etten ole tarpeeksi hyvä, että kuvat eivät ole tarpeeksi hyviä, että joku muu on kuitenkin parempi ja minä en osaa. Että kuvani ovat jotenkin huijausta ja jos joku sanoo pitävänsä niistä, se on siksi, että niissä on joku temppu eikä oikeaa sisältöä. Vaikken edes tiedä mikä tämä temppu voisi olla. Kuvaan usein aika arkisia asioita; keittotahroja, ikkunavaloa, ihmisten pientä puuhastelua. Kuvittelen, että minun pitäisi olla tekemässä sen sijaan jotain suurta ja grandiöösiä ja "oikeaa kuvaa", ohjaamassa mallia tai säätämässä lamppuja.
Tämän asenteen on muututtava, jos haluan päästä yhtään mihinkään. Opiskelenhan kuitenkin tätä ammatikseni, enkä vaan harrastuspohjaisesti. Joten lupaan laittaa kuvia myös niistä keittotahroista.
Yllä oleva kuva on yhdestä kouluprojektista viime tammikuulta. Teeman mukaisesti kuvasin pelkojani. Tehtävänanto oli kuvata asetelmia studiossa isonkoon analogisilla Sinar-kameroilla mustavalkofilmiä käyttäen. Tämä on skannatusta negatiivista, mutta tein myös perinteiset vedokset sarjasta. Olen aika nyyppä kaikissa studiohommissa, ja monimutkainen kamera + kallis filmi (noin punta per yksi negatiivi/kuva) oli stressaava yhdistelmä. Yksi kuva onnistui kuitenkin yli odotusten, koska jaksoin rauhoittua sen ottamisen ajaksi ja oikeasti ajatella.
Toinen ongelmani on maantieteellinen. En tiedä, pitäisikö minun suhtautua itseeni suomalaisena vai skotlantilaisena valokuvaajana. Verkostoituminen on vaikeaa kahteen eri paikkaan, mutta se alkaa olla välttämätön seuraava askel. Maiden kouluilla ja taideopetuksella on eroja. Hyödyn Suomi-valokuvatietämyksestä, ja huomaan sen vaikuttavan suoraan ainakin ajatusprosesseihini ja lähestymistapoihini, mutta tällä hetkellä kotimaan valokuvaskene tuntuu jotenkin sisäsiittoiselta. Vastavuoroisesti Skotlannissa taidekoulut ovat kaikki talouskriiseissä ja selkeitä piirejä ei tunnu olevan, koska opetuksen laatu kärsii leikkauksista, tukea nykytaiteelle on teoriassa muttei käytännössä ja opiskelijat jäävät räpiköimään.
Tulipa pitkä teksti. Huomenna ja ylihuomenna on kouluvuoden viimeiset kritiikit (neulanreikäkamera ja editorial-tyylinen henkilökuva jostain tuntemattomasta ammattiympäristössään) ja muutaman viikon päästä olen mukana pienimuotoisessa näyttelyssä. Se on aika jännittävää, koska se on ensimmäinen näyttelyni, joka ei ole suoraan jonkun koulun järjestämä. Eggs and their Shells, Herman Brown, 19.5.
1 comment:
Sinä olet upea kuvaaja.
Post a Comment